lauantaiyllätys

Yllätys, totta tosiaan. Lauantaiaamuna hevoslistaa kurkatessani luulin että näen vieläkin unta; mulle oli laitettu hevoseksi Winston, yksi tallin suurimmista hevosista jolla olen mennyt kerran aikaisemmin joskus kolme vuotta sitten. No eihän siinä mitään, kyseessähän on hyvä ja ihan osaava hevonen joka taisi viime kisoissa voittaa Helppo A-luokan. Jotenkin vaan ajattelin että se ei kuitenkaan ole oikein mua varten, onhan se niin isokin! Miten sitä oikein osaa tuollaista järkälettä edes ratsastaa, itse kun olen tällainen rääpäle :D

Ensituntumalta Winston vaikutti ihan mukavalta ja alkuravit menivätkin ihan mallikkaasti ja heppa hölkkäili mukavan rennosti eteen ja alas. Alkuravien jälkeen laukattiin kahdella pääty-ympyrällä ja kaikki sujuikin ihan hyvin kunnes eräs toinen hevonen otti Winstonin takana pienen spurtin jolloin heppa päätti käyttää tilaisuutta hyväkseen ja ottaa parit spurtit itsekkin. Kierros-pari siinä ympyrällä meni ennen kuin sain järkäleen taas hallintaan ja koko ajan senkin jälkeen sillä piti teettää töitä ettei päässyt lähtemään karkuun uudestaan. On se sellainen vekkuli.

Tunnin päätehtävä oli pohkeenväistöt joita tehtiin pitkillä sivuilla, ensin uralta pois ja uralle takaisin. Väistöt eivät ole Winstonin bravuureita, kyllä se osaa niitä mennä mutta lähinnä ne ovat sen mielestä maailman turhin keksintö. Hyvin mielellään se vaan juoksisi avuilta pois kun pitäisi ottaa väistöaskeleita (ja onnistuikin siinä aina välillä...) joten töitä sai tämän herran kanssa tehdä. Jossain vaiheessa otettiin mukaan myös laukannosto suoraan väistöstä uralle palattaessa. Monien enemmän tai vähemmän tuskaisten yritysten jälkeen saatiinkiin yksi ihan nappiin onnistunut väistö ja laukannosto joihin olin erittäin tyytyväinen.

Noin yleisesti ottaen Winston liikkui ihan ookoosti, vaikkakin se oli koko tunnin melkoisen jäykkä vasemmalle ja jäi helposti vasempaan kiinni. Opettajan ohjeilla koetin taivutella sitä tehtävien välissä vähän kummallekkin puolelle vuorotellen ja se tuntuikin hetkittäin tepsivän. En ehkä saanut vasenta puolta ihan täysin läpi mutta tunnin lopussa se oli sentään hieman parempi.

Vaikka tuntiin mahtui muutamia ihan hyviä hetkiä niin missään nimessä ei voi sanoa että olisin tämän hevosen nappuloita löytänyt. Tällä kertaa se taisi olla vähän niin että Winston vei ja minä vikisin :D saas nähdä mikä on tilanne ensi kerralla. Opettavainen tunti oli tämäkin joka tapauksessa.

Niin pieni ja viaton

kilpailujännityksestä

Tunnustan, olen jännittäjä. Pahemman luokan jännittäjä oikeastaan. En edes muista kuinka monet ratsastuskilpailut olen mokannut jännittämällä. Näitä viimeisimpiä kisoja taisin alkaa jännittämään etukäteen jo kaksi viikkoa ennen. Kilpailupäivänä olin jo ihan uupunut kaikesta siitä jännittämisestä, mutta silti samat kysymykset pyörivät edelleen päässäni. Teinkö oikean hevosvalinnan? Onko luokka minulle ja hevoselle sopiva? Mitä jos unohdan radan? Mitä jos hevonen ei suostu liikkumaan mihinkään? Mitä jos se pelästyy jotain? Mitä jos epäonnistun ja kaikki ajattelevat että olen huono ratsastaja? Ja näitä riittää.

Omassa ratsastuksessani jännitys näkyy usein yliratsastamisena, alan toisinsanoen tekemään ihan liikaa. Tästä seuraa tietenkin se että hevonen menee lukkoon kun se ei ota sekavista avuistani selvää ja soppa on sitä myöten valmis.

Toisaalta jännittäminen on tietyllä tapaa myös hyvä asia, sehän kertoo siitä että asia on sinulle tärkeä ja otat sen tosissasi. Jännityksen kohdalla päteekin hyvin vanha sanonta hieman sovelletusti että jännitys on hyvä renki mutta huono isäntä. 

Yleisin neuvo jota jännittämisen karkottamiseen kuulee on että "älä ajattele sitä". No eihän se oikein toimi. Koska jos kielletään ajattelemasta vaikka norsua niin tottakai sitä ajattelee just sitä norsua.

Tapoja jännityksen kurissa pitämiseen on varmasti niin monta kuin on jännittäjääkin, mutta ajattelin jakaa tässä muutamia vinkkejä jotka olen itse havainnut omalla kohdallani toimiviksi.

Eristä jännitys. Sen sijaan että jännitys yritettäisiin jotenkin kieltää tai karkottaa, voi ajatella myös niin että hyväksyy sen olemassaolon mutta ikäänkuin sulkee sen "laatikkoon". Jännitys on siellä jossain sun sisällä olemassa ja tiedostat sen läsnäolon, mutta se ei pääse vaikuttamaan fyysiseen suoriutumiseen. Tätä on vähän vaikea selittää mutta tällainen ajatusmalli toimii itselläni aika usein.

Muista että muutkin jännittävät. Sekin usein auttaa kun ajattelee että vaikka fyysisesti radalla ollaan yksin niin kuitenkin kaikki kanssakilpailijat ovat sinun kanssasi samassa veneessä ja joutuvat samaan tilanteeseen. Ja vaikka se Maailmanparasratsastaja Malla sanoisikin ettei jännitä yhtään niin voisin melkein 90% varmuudella sanoa että kyllä häntäkin jännittää vaikka ei sitä myönnäkkään.

Käänteinen psykologia toimii tässäkin. Jos kaikesta huolimatta jännitys ei meinaa antaa periksi niin kuvittele että teet jännityksen maailmanennätyksen. Kun kehotat itseäsi jännittämään vielä enemmän, usein käykin päinvastoin. 

Ja mitä sitten vaikka kaikki menisikin penkin alle? Kaikki, myös ne taitavat ratsastajat, mokaavat joskus. Se ei tee ihmisestä sen huonompaa ratsastajaa. Asiaa voisi miettiä niin että jos joku ratsastaja jota olet pitänyt taitavana vaikkapa unohtaa radan tai tapahtuu jotain muuta jonka takia suoritus menee pieleen, niin tekeekö se hänestä huonomman ratsastajan? No ei tietenkään.

On myös hyvä muistaa, ettei kilpailemistakaan pidä aina ottaa niin vakavasti ja ryppyotsaisesti vaan hymyileminen on sallittua myös radalla. Entinen ratsastuksenopettajani jaksoi aina ennen kilpailuja muistuttaa että muistakaa sitten hymyillä ja mielestäni se on yksi parhaista neuvoista joita olen koskaan kuullut.

Mitä keinoja teillä on kilpailujännityksen lievittämiseen?

vastataivutuksia

Sain keskiviikon tunnille Pinjan, suuren puoliveritamman jolla ratsastan tunneilla melko usein. Pidän tästä hevosesta melkoisesti, se on osaava ja sillä on liikettä vaikka muille jakaa mutta silti sen askellajeissa on helppo istua. Se on myös ihan mahdottoman kiltti, vaikkakin ratsastettaessa hieman säikky.

Meillä oli tällä kertaa koko maneesi käytössä kun ponitunti oli ulkona, ja se jos mikä on harvinaista herkkua. Sitä tilan määrää! Pinjastakin huomasi että se selvästi nautti kun se sai venytellä jalkojaan ja hölkötellä ympäri maneesia ilman että koko ajan joutuisi jonkun häntään kiinni. Varsinkin keskiraveissa pituushalkaisijalla tuntui melkein siltä kuin koko heppa olisi lähdössä lentoon minä hetkenä hyvänsä. Vähän erilaista kuin Rellan kyydissä :D tältä sen pitäisi tuntua.

Tunnin pääteema ei kuitenkaan ollut keskiravi vaan vastataivutukset joita en kyllä muista tehneeni ainakaan vähään aikaan (ellen ikinä?). Tehtävänä oli ratsastaa ensin puolet pitkästä sivusta avotaivutusta ja vaihtaa puolessa välissä vastataivutukseen. Sehän on muuten samanlaista kuin avo, sillä erotuksella että hevosen otsan kuuluisi osoittaa eteenpäin menosuuntaan. Parin haparoivan yrityksen jälkeen taivutukset alkoivat sujua jo ihan hyvin ja muutamat kehutkin saatiin. Pinja liikkui hyvin oikeastaan koko tunnin ja oli suhteellisen rento, vaikkakin se hieman kuumeni loppua kohti niinkuin sillä on joskus tapana. Hyvä fiilis jäi kuitenkin kaikenkaikkiaan. Jossain vaiheessa talvella tuntui että Pinjan kanssa mentiin hieman alamäkeä, liekö tuntihevosena olo alkanut vaikuttaa siihenkin, mutta parina viime kertana heppa on taas tuntunut todella hyvältä. Toivotaan että sama tilanne jatkuu.

tyytyväinen

Kisat on nyt takanapäin ja täällä kirjoitteleekin yksi hyvin tyytyväinen ratsastaja! Olen iloinen että päätin loppujen lopuksi osallistua vaikka luokka vaihtui viime tipassa ja flunssakin yritti pistää kapuloita rattaisiin. Sunnuntaiaamuna totesin itsekseni että mähän menen sinne vaikka pää kainalossa ja vaikka kuinka polvet jännityksestä tutisisi. Olivathan nämä ensimmäiset kisani reilun 10 vuoden tauon jälkeen, joten siinä mielessä piti vähän palautella mieleen et mites tää homma nyt oikein menikään. Onneksi meidän tallilla on ihan mahtavaa ja kannustavaa porukkaa jolta saa myös apua tarpeen vaatiessa.

Joku perunasäkki siellä kyydissä. Ai joo, sehän olenkin minä...

(Kuvista suuri kiitos Vuokolle!)

Mua jännitti vähän että saadaanko verkattua tarpeeksi jotta Rellan saisi hyvin hereille, maneesiin kun pääsi vasta aika myöhään. Rella osoittautui verkassa kuitenkin todella hyväksi, olin ihan ihmeissäni kuinka kivasti se liikkui jo heti alussa. Radalla sille sitten kummasti meni joku tahmatassuvaihde päälle ja se näkyy myös selkeästi meidän arvostelupaperissa.

 

Vähän harmittaa näin jälkikäteen muutamat pienet virheet joita tuolla tuli jännityksissäni tehtyä, ratsastin mm. kolmikaariseen kiemuraan vahingossa kulmat joita siinä ei tietenkään saisi olla (näköjään opettajan opit kulmanratsastuksista menneet perille vähän liiankin hyvin) ja pysähdys ennen peruutusta oli liian hätäinen, huomasin sen jo siinä tilanteessa mutta jotenkin ajatus ja kroppa ei tehneet yhteistyötä joten annoin Rellan lähteä peruuttamaan vähän turhan äkkiä. Ainoat seiskat tuli ravivolteista jotka ovat tunnillakin olleet meidän bravuuri sekä oikeiden teiden seuraamisesta (josta olin vähän yllättynyt sen kolmikaarimöhlinnän jälkeen). Ponin tahmatassuilusta ja ratsastajan sössimisistä huolimatta olen tuohon 59 prosenttiin kuitenkin tosi tyytyväinen ja radan jälkeen oli ihan huikee fiilis :) Tästä on hyvä jatkaa.

kisahuumaa

Oletteko te katsoneet ratsastuksen Las Vegasin World Cupia? Itse katselin kouluratsastusta torstai-iltana suorana Yle Areenasta, lähinnä nähdäkseni Terhi Stegarsin ja Axiksen suorituksen. Jos mun pitäisi joku esikuva ratsastusmaailmasta valita, niin se olisi ehdottomasti Terhi (no okei, Kyra Kyrklundin lisäksi). Hän on täydellinen esimerkki siitä kuinka rehellisellä ja kovalla työllä ja oikealla asenteella voi saavuttaa mitä vaan. Tykkään myös ihan hirveästi hänen eleettömästä ja siististä ratsastustyylistään, tähän yritän pyrkiä itsekkin.

Kuvat: SRL

Sitten vähän alemman tason kilpailukuulumisiin. Viime postauksessa pohdiskelin seurakilpailuihin ilmoittautumista ja pitkällisen mietinnän jälkeen päätiin ilmoittautua Rellan kanssa Helppo C-luokkaan. Kuitenkin eilen illalla tarkasteltuani juuri julkaistua lähtölistaa huomasin että mut oli laitettu Helppo B:hen. Laitoin viestiä että nyt on käynyt joku virhe mutta sainkin vastaukseksi että mut oli tarkoituksella siirretty tallin omistajan ja opettajan päätöksellä C:stä B:hen. Jahas. Helppo B mulla oli toisaalta ollut kyllä alunperinkin mielessä mutta ei tuolla hevosella. Ilmeisesti opettajani on kuitenkin toista mieltä. Ei siis muuta kun opettelemaan uutta ohjelmaa. Asiaa ei myöskään auta se että mähän pamahdin kipeeksi to-pe välisenä yönä. Kurkku oli kipeä, päätä särki ja olo yleisesti ottaen vähän heikko koko eilisen päivän. Tänään on ollut vähän parempi olo mutta pientä lämpöä on edelleen. Täytyy yrittää ottaa iisisti ja katsoa mikä tilanne on huomenna, pystynkö ratsastamaan vai onko jätettävä koko leikki sikseen. Luulen että tämä kipeily johtuu osittain myös ihan jännityksestä, stressistä ja unenpuutteestakin, kaikkia noita kun on tällä viikolla ollut ihan riittämiin.

Voisin myös tässä yhteydessä kertoa hieman keskiviikon ratsastustunnista. Olin vähän odottanut että saisin tunnille Rellan kun olen sillä kisoihinkin menossa mutta listassa lukikin Annie. Olin toisaalta vähän pettynyt mutta toisaalta myös ihan hyvilllä mielin koska Anniella ratsastus kelpaa aina. Harjoiteltiin erilaisia kouluratojen kuvioita joista suoriuduttiin Annien kanssa mielestäni ihan hyvin vaikka poni painoikin aluksi aikalailla kädelle ja tuppasi menemään kuolaimen taakse. Poni oli kuitenkin melko rauhallinen koko tunnin ja jaksoi keskittyä. Meillä oli myös vastalaukkatehtävä eräästä Helppo A-ohjelmasta ja vastoin kaikkia odotuksia se sujuikin todella hyvin. Laukka pysyi hallinnassa, muoto oli hyvä ja tie onnistui hyvin. Olin itsekkin yllättynyt siitä kuinka nappiin se meni, odotukset kun eivät olleet kovin korkealla. Hieno poni!

Taas tuli hieman mietittyä että miksen valinnut Annieta kisoihin. Toisaalta olen sille ehkä hieman liian iso mikä ei niinkään tunneilla haittaa mutta kilpailuissa se ei välttämättä näytä niin hyvältä. Onhan se siinä mielessä myös hieman riski että jos se päättää että tänään ei huvita (mitä aika usein tapahtuu) niin sitten ei onnistu yhtään mikään. Keskiviikkona oli kuitenkin hyvä päivä ja olinkin tuntiin todella tyytyväinen.

Kyllä kelpaa mussuttaa hyvän reenin jälkeen! Yritän jatkossa hieman skarpata näiden kuvien kanssa jotta täällä jatkossa nähtäisiin muutakin kuin kännykän kökkökameralla otettuja kökköjä karsinakuvia. Koettakaa kestää!

kisoihin vai ei kisoihin?

Kas siinäpä pulma. Mä oon ollut kisoissa viimeksi about sata vuotta sitten, silloin kun ratsastin vielä eri tallilla. Kilpaileminen ei ole käynyt moneen vuoteen edes mielessä mutta ollessani katsomassa viimeisimpiä seurakisoja on kiinnostus nostanut taas yllättäen päätään. Olisihan se hauska käydä taas testaamassa vähän että miltä se tuntuisi ja mihin ne taidot riittävät. Seuraavat seurakoulukisat olisivat ensi sunnuntaina ja niihin osallistumista olen kovasti miettinyt. Ainoa ongelma on hevosvalinta. Mulla oli mielessä yksi erittäin vahva vaihtoehto mutta kyseinen polle joutuikin sairaslomalle joten se ei nyt sitten onnistu. Ne hevoset joilla yleensä ratsastan tunnilla (lukuunottamatta sitä josta äsken mainitsin) eivät ehkä ole maailman parhaimpia vaihtoehtoja kilpailemista ajatellen ja ne jotka olisivat tasaisia ja varmoja kilpailutilanteessa eivät juurikaan meidän tunneilla käy eli niillä tulee ratsastettua erittäin harvoin. Helpon luokanhan voisi ihan hyvin mennä vähän tuntemattomammallakin hevosella mutta onko siinä toisaalta järkeä jos sillä ei muuten ikinä ratsasta?

Juteltuani asiasta ratsastuksenopettajani kanssa tulimme siihen tulokseen että voisin lauantain tunnilla testata Rellaa, tukevahkorakenteista eestinhevosta jolla olen mennyt kerran aikaisemmin eräällä estetunnilla (tykkäsin kovasti!). Kyseessä on erittäin tasainen ja pomminvarma ratsu jonka ainoa ongelma on eteenpäinpyrkimys. Köpöttelyvauhtiahan sillä voisi ratsastaa vaikka maailman ääriin mutta jotta sen saisi oikeasti hieman työntämään takaa ja jalkoihin vipinää, vaatii se ihan tajuttomasti eteenratsastusta ja hiki tuli jo alkumetreillä. Kannuksia ei voi käyttää koska niitä ei sallita kisoissakaan (raippa saa olla). En mä kannuksista tykkää oikein muutenkaan mutta niillä saisi pohjeapuihin sitä tarvittavaa napakkuutta. Niinä hetkinä kun hepan jalkoihin onnistui saamaan tarpeeksi vipinää se tuntui jopa todella hyvältä ja siltä että pystyttäis mihin vaan. Niitä hetkiä pitäis vaan saada vähän lisää. 

Mikä luokka sitten olisi hyvä? Alunperin ajattelin että ratsastaisin Helppo B: 0 2009, mutta koska keskiaskellajit eivät ole Rellan parhaimpia puolia, voisi Helppo C: 1 2000 olla parempi. JOS siis päätän kisoihin asti mennä. Mua on jännittänyt ihan hitsisti jo pelkkä kisojen ajatteleminen ja tuntuu että oon ollut jo viikon sellaisessa ihme ylivireystilassa kun oon yrittänyt päättä mennäkkö vai eikö mennä.

Tuleehan noita kisoja sitten syksymmällä taas jos nyt päätän näihin olla menemättä. Oon vaan jotenkin ollut niin henkisesti valmistautunut siihen että näihin kisoihin menen mutta täytyy nyt katsoa vähän fiiliksen mukaan. Tällä hetkellä mulla on vielä aika epävarma olo niin hevosen kuin ratsastettavan luokankin suhteen. Pidän Rellasta paljon mutta toisaalta olen mennyt sillä vasta kaksi kertaa joten en tiedä tunnetaanko toisiamme vielä tarpeeksi hyvin. Katsotaan nyt.

Relluska<3

estetunti

Luokittelisin itseni eniten kouluratsastajaksi koska siitä pidän eniten. Joka neljäs ratsastustunti on kuitenkin meillä aina estetunti joten tulee sitä esteratsastustakin harrastettua. Eikä sillä, kyllä mä esteistäkin pidän mutta koen että olen ehkä vähän nössö siinä lajissa. Kehitystäkin on kuitenkin ollut viime aikoina havaittavissa ja kerta kerralta olen entistä varmempi esteillä.

Keskiviikkona oli tosiaan taas estepäivä ja ratsukseni sain welshponitamma Annien, kuten niin monella aikaisemmallakin estetunnilla. Annieen todellakin pätee sanonta pieni mutta pippurinen sillä tulta ja tappuraa tästä tammasta ei puutu. Olen mennyt tällä ponilla paljon viime kesästä nyt alkuvuoteen asti (sen jälkeen poni on ollut mulla lähinnä vaan estetunneilla) ja se onkin yksi lemppareistani vaikka vähän ailahtelevaista sorttia onkin. Yhtenä tuntina se saattaa olla ihan tajuttoman hyvä ja keskittynyt ja seuraavalla vaan juoksee alta pois eikä kuuntele mitään. Keskiviikko oli ehkä vähän näiden kahden välimaastosta. Poni oli alkuverkassa oikein kiva ja kuuliainen eikä yrittänyt ryntäillä niinkuin sillä välillä on tapana. Hyppäsimme tällä kertaa aika monimutkaista rataa jossa oli yhteensä 8 hyppyä ja pari aika tiukkaa käännöstä. Esteet olivat noin 60cm, vaikkakin joillekin halukkaille niitä vielä korotettiin lopussa jonkin verran.

Verryttelyhypyissä Annien meno tuntui todella mukavalta ja hallitulta ja ajattelin että jes, täähän sujuu. Kuitenkin, aloittaessani omalla vuorollani hyppäämään koko rataa poni tuntui yhtäkkiä jopa hieman laiskalta ja oli vähän pohkeen takana josta johtuen se kielsi kuudennella esteellä. Otin raipan avuksi ja kun poniin saatiin hieman liikettä, meni loppurata ihan mukavasti. Jännä kyllä miten yleensä niin kuumalla ponilla voi vireystaso vaihdella näin paljon, tosin yleensä se on ollutkin rauhallisempi aina silloin kun se saa suorittaa tehtävää yksin eikä sen tarvitse stressailla muita hevosia ympärillään.

Tämä ei ehkä ollut meidän parhaimpia estetunteja mutta hyvä mieli jäi siitä että sain hypättyä tämän aika vaikean radan kunnialla loppuun sen yhden kiellon jälkeen ja että onnistuttiin tekemään ne tiukat käännökset hyvin. Niistä saatiin opettajaltakin kiitosta.

Ei muuta kuin ensi kertaan!

moi

Hello hello! Nimeni on Satu, olen 27 vuotta vanha ja kotoisin eteläisestä Suomesta. Olen jo jonkin aikaa pitänyt tyyli- ja taideblogia (käy kurkkaamassa tästä) mutta viime aikoina olen kovasti pyöritellyt mielessäni myös tällaisen erillisen ratsastusblogin perustamista johon voisin purkaa ajatuksiani hevosiin ja ratsastukseen liittyen. Ehkä voisin ihan ensimmäiseksi avata hieman omaa ratsastustaustaani.

Olen asunut ensimmäiset 20 vuotta elämästäni maatilalla ja vaikka meillä ei omia hevosia olekkaan ollut niin naapurissa niitä on ollut useampikin. Ensimmäinen kosketukseni hevosiin taisikin olla juuri naapurin oldenburgruuna Tellon myötä josta myöhemmin tuli minulle todella tärkeä ystävä ja oppimestari, olihan se nuorempana ollut oikea kouluratojen kuningas. Tellolla kävin siis naapurissa kopsuttelemassa ensin äidin valvovan silmän alla ja myöhemmin yksin kun taidot olivat hieman karttuneet.

Minä ja rakas Tello, yläkuvassa vuonna 1998 ja alakuvassa vuonna 2002.

Oikeilla ratsastustunneilla aloin käymään kun olin 11, ensin shettiksillä ja niistä ulos kasvettuani vähän isommilla poneilla ja hevosilla. Olin tuolloin myös ahkera kilpailija ja kolusin kaikki mahdolliset seurakisat läpi vaikka jännitinkin niitä ihan tuhottomasti. Muutama ruusukekin tuli noilta ajoilta napattua.

Erään kesänä (olisikohan vuosi ollut 2001) Tello siirrettin vähäksi aikaa toiselle yksityiselle naapuritallille hoitoon omistajan ollessa matkoilla ja kävin ratsastamassa Telloa siellä. Tarkoitukseni oli käydä tällä tallilla vain sen aikaa kun Tello siellä majaili mutta tallin omistajan rohkaisusta aloin käydä hoitamassa muitakin hevosia ja ei aikaakaan kun olin kuitannut sieltä itselleni kesätyöpaikan. Tunnit ratsastuskoululla jäivät yhä vähäisemmiksi kun pääsin ratsastamaan yksityistallin hevosia. Vakioratsastettavakseni muodostui mm. suomenhevosruuna Kössi, ei maailman helpoin tapaus mutta siitä tuli minulle ajan kuluessa hyvin tärkeä.

Vuonna 2004 sain ylläpitoon new forest ponineidin nimeltään Aurora. Se oli hyvin kiltti, mutta näytti välillä myös tammamaisen puolensa. Auroran kanssa opin hevosen hoidosta valtavasti sen noin vuoden aikana jonka se minulla oli.

Auroran mentyä takaisin omistajalleen kaipasin hieman taukoa hevoselämästä joten lähdin opiskelemaan. Kului pari-kolme vuotta etten juurikaan hevosen selässä käynyt. Hevoskärpäsen purema ei kuitenkaan ihan niin helposti anna periksi ja muutama vuosi sitten aloitin säännölliset ratsastustunnit uudelleen. Kävin monellakin eri tallilla etsien sitä omaani kunnes törmäsin tähän nykyiseen jossa käyn tällä hetkellä ratsastamassa pari-kolme kertaa viikossa enkä voisi olla tyytyväisempi! Seuraavassa postauksessa kuulette enemmän, mm. tästä kaverista...