sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

tuplatunti

Viime postauksessa mainitsinkin estetunnista jonka kesätallilta Irlannin aiheuttamassa estehuumassa varasin. Tämä olikin ensimmäinen estetuntini kesätallilla ja innolla odotin mitä tuleman pitää. Mulle laitettiin hevoseksi Kidi, mustanruunikko torinhevosruuna, joka oli aikoinaan tallille ostettaessa ollut ihan täysin estehevonen. Ajan kuluessa se on kehittynyt myös koulupuolella mutta Kidistä huomasin selkeästi että esteet olivat sen juttu. Hevosen laukka oli myös aivan ihanaa, tasaista ja hyvärytmistä, joten sitä oli myös helppo työstää hyppäämistä ajatellen.

Teimme alussa taas paljon tasapaino- ja istuntaharjoituksia mutta keskityimme siihen tällä kertaa nimenomaan hyppäämisen näkökulmasta. Yksi hauskimmista harjoituksista oli "kevytravilaukka" jossa noustiin joka toisella laukka-askeleella ylös satulasta, samaan tapaan siis kuin kevyessä ravissa. Teimme harjoitusta myös niin että kaksi laukka-askelta alhaalla ja yksi ylhäällä. Kidin kanssa tämä oli helppoa kun sen laukka oli niin tasaista, piti ainoastaan pitää huolta siitä että pysyy itse rytmissä :D

Aloitimme hyppäämisen kahdella kavaletilla isolla pääty-ympyrällä. Tulimme ympyrälle vuorotellen laukkaamaan ja hyppämään kavaletit ja kun kaikki olivat saaneet rytmin kuntoon ja kavaletit sujumaan molempiin suuntiin, siirryimme hyppäämään kolmen esteen jumppasarjaa. Kidin kanssa oli todella mukava hypätä, siitä todella näki että se oli sille helppoa ja kivaa. Itse yritin vaan pitää oman asentoni kunnossa ja saada laukka-askeleet sopimaan esteille tultaessa. Menimme jumppasarjaa pari-kolme kertaa ja sitten opettaja lisäsi vielä yhden yksittäin hypättävän esteen jumppasarjan jälkeen. Kidi hoiti homman kotiin kokemuksen tuomalla varmuudella joten pystyin itse keskittymään omaan ratsastukseeni. Tosi hyvä fiilis kaikenkaikkiaan!

Olimme kävelemässä loppukäyntejä kun opettaja vihjaisi että seuraavalla koulutunnilla olisi vielä tilaa kun ratsastajia oli siihen tulossa vain kaksi, että jos joku haluaisi jatkaa samaan putkeen niin seuraavan tunnin saisi puoleen hintaan. Ajattelin että no hitto, eipä mulla tässä mikään kiire ole ja hevonenkin alkoi juuri lopputunnista pelittää hyvin niin mikäs siinä, I'm in! Ei muuta kun satulavyön kiristys uudelleen ja hommiin. Kidi tuntui melkoisen mukavalta myös kouluratsastuksessa, hieman sitä piti ratsastaa eteen mutta muuten homma tuntui toimivan hyvin myös sillä puolella. Ratsastimme loivaa kiemurauraa niin että I-pisteeseen tultaessa tehtiin voltti loivan kiemuran "sisälle" ja jatkettiin siitä uralle. Vähän ajan päästä jatkoimme tehtävää niin että loivalta kiemurauralta nostettiin heti laukka uralle tultaessa ja tehtiin laukassa pääty-ympyrä. Pääty-ympyrän jälkeen siirryttiin laukasta raviin ja nostettiin seuraavalla pitkällä sivulla vastalaukka. Pitkä sivu mentiin vastalaukkaa ja otettiin takaisin raviin lyhyellä sivulla. Tunnin lopussa tehtiin vielä muutamat keskiravit lävistäjällä. Niissä oli meidän osalta kyllä parantamisen varaa, Kidi alkoi helposti vaan kipittämään ja itse väänsin itseäni hieman ihmeellisiin asentoihin kun yritin istua niin etten pompi.

Kidi oli tuntien lopussa hädintuskin hionnut mutta itse aloin jo olemaan lopussa tuplatunnista vähän väsähtänyt. Väsynyt mutta onnellinen! Olen sitä mieltä että estetunti meni näistä kahdesta tunnista omalta osaltani hieman paremmin mutta tosi tyytyväinen olin Kidiin, ihan huikean mukava uusi tuttavuus!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti