Tämän postauksen kuvat eivät ole ihan parhaimmasta päästä mutta innoissani julkaisen nekin koska niin harvoin on ketään ylipäänsä meikäläisen ratsastuksia ikuistamassa :D
Keskiviikkona ratsastin molemmat tunnit Herbertillä joka on suhteellisen nuori ja vielä oppimisvaiheessa. Nämä kaksi ensimmäistä kuvaa kentältä oikeastaan ikuistavatkin sen että välillä tuntuu ettei se oikein vielä tiedä mihin ne neljä jalkaa pitäisi laittaa (sama ongelma näyttäisi olevan välillä ratsastajallakin :D). Verryttelyssä kentällä Herbert tuntui todella kivalta ja se kantoi itsensä todella mukavasti varsinkin ravissa. Laukka on vielä hieman raakaa mutta siitäkin varmasti ajan myötä kehittyy oikein hyvä.
Pidin Herbertistä tosiaan kovasti jo alkumetreistä lähtien mutta hyppääminen oli vielä hieman hakusessa kummaltakin. Herbert tarvitsisi hyppäämiseen vielä paljon ratsastajan tukea mutta koska itsekkin koen olevani esteillä vielä hitusen epävarma niin en välttämättä aina osannut sitä sille antaa. Menomme oli siis varmasti kaikkea muuta kuin tyylikästä mutta yli päästiin! :D
Siinä mielessä Herbert on kuitenkin kiva että se luottaa ratsastajaansa
vaikkei se itse vielä niin hyvin kaikkea osaisikaan. Varsinkin maastossa tunsin kuinka se selvästi kuulosteli mitä mieltä ratsastaja tulevasta tehtävästä oli. Jos itse olin määrätietoisesti menossa kohti estettä, Herbert hyppäsi myös korvat hörössä ja mukisematta. Jos taas itse olin hiemankin epävarma, myös Herbert alkoi heti epäröimään.
Hypättiin pari kertaa tuo kummun päällä oleva pikkueste osana pidempää tehtävää ja ensimmäisellä kerralla tultiin siihen ehkä hieman liian kovaa ja Herbert päätti hypätä valtavalla loikalla tuon koko kummun :D Onnistuin pysymään selässä vaikka hilkulla oli etten joutunut pitämään kakkukestejä. Seuraavalla kerralla tulin kummulle vähän hitaammassa laukassa jotta Herbertkin tajuaisi että riittää että hypätään tuo pikkueste kummun päällä.
Nämä "hiekkalaatikko/minigolfesteet" jännitti mua hieman, varmaan just siksi kun kyseessä on sekä leveä että suht korkea este. Oli kuitenkin pysyttävä päättäväisenä jotta Herbert ei olisi alkanut epäröimään.
Mua naurattaa tää kuva joka kerta :D Herbert teki tälle toiselle esteelle aina tosi ison hypyn ja se lennätti mut aina metrin satulasta ilmaan :D Mutta noh, niinkuin opettajamme Maria sanoi että cross countryssa ei ole kyse niinkään tyylistä vaan siitä että päästään esteistä yli. Maastoradalla tulee aina niitä ei-niin-tyylikkäitä hyppyjä mutta niistä vaan sitten jatketaan eteenpäin.
...josta sitten päästään tähän toiseen huvittavaan kuvaan :D Ratsastin itse vähän huonosti vedestä tähän esteelle jolloin Herbert oli jo kieltäytymässä mutta päätti viime hetkellä kuitenkin hypätä. Taas roikuin jo melkein kaulalla tuon hissihypyn seurauksena mutta pysyin kuin pysyinkin selässä. Tää kuva tosin näyttää siltä että oltais pikemminkin tekemässä jotain korkean koulun liikettä kuin hyppäämässä esteitä... :D
Loppu hyvin, kaikki hyvin! Päivän ratsastusten jälkeen kelpaa köllötellä. Herbertistä tuli kyllä heittämällä yksi Irlanti-suosikeistani!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti