lauantai 15. elokuuta 2015

odotettu keskiviikko

Keskiviikkona koitti taas se kauan odotettu päivä - ensimmäinen vakioratsastustunti kesätauon jälkeen! Tokihan olen käynyt tunneilla kesätallilla mutta mikään ei kuitenkaan voita omaa "kotitallia". Tunnit alkoivat tosiaan pyöriä taas tämän viikon maanantaina enkä voinut olla käymättä hieman vilkaisemassa jo silloin mitä tuntihepoille kuuluu ja seuraamassa tunteja. Keskiviikkona oli kuitenkin vuorossa oma tuntini jolloin pääsin itsekkin hevosen selkään ja kukas muukaan siellä tuntilistalla mua odotti kuin Pinja! Sitä olin oikeastaan vähän odottanut ja kaivannutkin, mulla on ollut Pinjaa niin kova ikävä!

Äiti oli mukana katsomassa tuntia ja hän kuvasi tunnista videoita joista nämä still-kuvat on otettu. En viitsi koko videoita tänne laittaa koska niissä näkyy niin paljon muitakin tuntilaisia enkä tiedä haluavatko he osaksi blogiani :D

Pinja oli ulkoisesti hieman muuttunut sitten viime näkemän, siitä oli tullut väriltään paljon tummempi ja se oli kasvattanut jostain syystä vähän paksumman karvan. Mistä lie tämä ilmiö johtunut mutta muuten heppa oli ihana oma itsensä. Pinja oli tunnin aluksi hieman kiinni vasemmassa ohjassa kuten yleensäkin mutta pehmeni loppua kohden jolloin siitä tuli hyvinkin kevyt ja irtonainen.

Tehtiin tunnilla ihan perusjuttuja, lähinnä käynnisteltiin itseämme ja hevosia. Tehtävänä oli ratsastaa harjoitusravissa pitkältä sivulta radan poikki ja tehdä pysähdys pituushalkaisijalla suoraan ravista ja lähteä sen jälkeen ravissa liikkeelle. Saatiinkin Pinjan kanssa ihan hyviä pysähdyksiä ravista mutta liikkeellelähtö olikin hieman vaikeampaa, yleensä sinne tuppasi tulemaan aina se 1-2 askelta käyntiä. En kuitenkaan viitsinyt pelästyttää heppaa liian voimakkailla pohjeavuilla vaan yritin pysähdyksessä tehdä puolipidätteitä juuri ennen liikkeelle lähtöä jotta Pinja tietäisi että kohta mennään. Kyllä me muutama ihan hyvä liikkeellelähtökin sitten saatiin jolloin päästiin suoraan raviin ja Pinja oli kevyt edestä.

Toinen tehtävä jota tehtiin aina silloin tällöin pitkin tuntia oli kääntää käynnissä täyskaarto ja ratsastaa uralle takaisin pohkeenväistössä. Pinja on väistöissä melko hyvä joten näissä ei ollut suurempaa ongelmaa. Väillä piti vaan valvoa ettei väistöstä tule liian jyrkkää.

Tältä tunnilta jäi mieleen opettajan hyvä neuvo siitä kuinka jokainen apu ja korjaus kannattaa miettiä tarkkaan ettei ratsastuksesta tule sellaista että koko ajan vähän korjataan ja säädetään miljoonaa asiaa eikä sitten oikeastaan loppupeleissä korjata yhtään mitään. On tärkeää koko ajan miettiä että mitä siellä selässä tekee ja korjata ainoastaan silloin kun tarvitsee korjata (ja valvoa että se korjaus menee myös läpi) ja silloin kun menee hyvin niin silloin antaa olla. Pitää toisin sanoen koettaa vähän yksinkertaistaa sitä omaa ratsastusta.

Tämä taisi olla ensimmäinen kerta kun musta otettiin videomateriaalia koulutunnilta ja oli kyllä aikakin sillä noiden videoiden katsominen todella avasi silmäni ja näin nyt itsekkin sen miksi opettaja mulle aina tietyistä asioista huomauttaa. Nyt todellakin ymmärrän miksi mulle jatkuvasti sanotaan liian pitkistä ohjista ja siitä että kyynärpäät menee sen seurauksena liian taakse. Mulla on näköjään myös todella outo tapa työntää leukaa tosi paljon eteen varsinkin harjoitusravissa ja nyt ymmärränkin miksi mulle monesti sanotaan myös että pitäis suoristaa niska pitkäksi ylöspäin ja työntää rintakehää eteenpäin. Monesti alan myös kuulemma nojaamaan liikaa taaksepäin ja senkin huomasin nyt itse näitä videoita katsellessa. 

Suosittelen ehdottomasti muillekin videoimaan omaa ratsastustaan koska ainakin itselleni tämä oli hyvin opettavaista. On jotenkin ihan eri asia nähdä itse ne jutut mistä se opettaja huomauttaa. Ja taas tuli huomattua että välillä sitä luulee näyttävänsä niin hyvältä siellä selässä mutta totuus on kuitenkin jotain ihan muuta :D

Todella kiva tunti joka tapauksessa ja Pinja oli ihan huippu! Melko rauhallinenkin se oli, ei se tainnut säpsyä kuin kerran kun lauma tyttöjä leikki kentän lähellä.

Tästä on taas hyvä aloittaa syyskausi :)



sunnuntai 9. elokuuta 2015

aamuratsastus

Tänään oli tosiaan vuorossa taas Vilin ratsastus ja päätin mennä tallille jo heti aamupäivästä kuten viimeksikin. Silloin on vielä ihanan rauhallista eikä muita ratsastajia yleensä vielä silloin tallilla näy. Tämännäköinen nassu oli taas siellä laitumella odottamassa.


Puhelinkuva selästä käsin. Pysähdyttiin aina välillä ihailemaan maisemaa.
Sää oli melkoisen lämmin joten en viitsinyt mitään kauhean rankkaa tehdä. Päätinkin alkukäyntien ja -ravien jälkeen ratsastaa kolmikaarista kiemurauraa ensin käynnissä niin että tein pysähdyksen aina pituushalkaisijan kohdalla. Tätä tehtyäni pari kertaa siirryin harjoitusraviin ja tein kolmikaarista myös ravissa niin että jokaisen kaaren sisälle tulee voltti. Yritin saada raviin tasaisen tahdin ja Vilin taipumaan niin ettei se kaadu sisäänpäin. 

Ajattelin välikäyntien aikana että olisi hauska ratsastaa jokin kouluohjelma kerran läpi mutta en kuolemaksenikaan muistanut yhtään ohjelmaa kokonaan. Päätin siis ratsastaa Helppo B:0:n siltä osin kuin sen muistin ja hieman sovellettuna. Täytyy ens kerraksi palautella kunnolla mieleen joku ohjelma minkä voisi sitten ratsastaa läpi.

Tein vielä muutamia ravi-käynti siirtymisiä suurella pääty-ympyrällä ja lopuksi ravailin muutaman kierroksen eteen-alas. Vili oli taas oikein mukava, välillä hieman kiireinen mutta kuunteli kuitenkin puolipidätteitä. Vili muistutti myös siitä kuinka tärkeää on kantaa kädet ja pitää ne vakaana. Tein alussa käsillä ehkä vähän liikaa kaikennäköistä jolloin Vilikin oli edestä vähän epätasainen mutta kun itse muistin pitää kädet hiljaa ja kannettuna satulan edessä ja lähellä toisiaan, oli Vilikin heti paljon tasaisempi ja tyytyväisemmän oloinen.

Kävin ennen lähtöäni vielä nappailemassa muutamia kuvia laitumelta. Vili olisi tosin mieluummin tullut syliin kuin poseerannut kameralle :D


Vilillä on ihan mahdottoman ilmeikkäät silmät.

Kesä ja kärpäset.

Komistus!



perjantai 7. elokuuta 2015

vuokrahevonen

Hevosen vuokraaminen on käynyt mielessäni aina silloin tällöin mutta vasta nyt kesällä aloin miettiä sitä ihan tosissani että olisi mukava jos olisi joku hepo jolla voisi ihan itsekseen mennä ja harjoitella niitä ratsastuskoulun tunneilla opittuja asioita. Tähän tarjoutuikin hyvä mahdollisuus kun ystäväni vinkkasi että eräällä tutulla yksityistallilla olisi suomenhevosruuna vuokraajaa vailla. Kävin kokeilemassa ja minähän tykkäsin! Saanko siis esitellä: vuokrahevoseni Vili!

Vili on 17-vuotias suomenhevosruuna, tosin se on ruunattu vasta tämän vuoden keväällä joten orimaisia tapoja on vielä jonkin verran tallella. Lähinnä se näkyy tammoille hirnumisena mutta muuten hevonen on todella kiltti. Vanhan jännevamman vuoksi Vilillä saa ratsastaa ainoastaan koulua mutta sehän passaa meikäläiselle mainiosti, etenkin kun kyseessä on melko osaava polle. Vililtä sujuukin lähestulkoon kaikki koulukiemurat mitä siltä vaan osaa pyytää. Askellajitkin ovat mukavan tasaiset. Tällä hetkellä ollaan Vilin kanssa vielä jokseenkin tutustumisvaiheessa mutta kyllä se tästä pikkuhiljaa. Käyn ratsastamassa Viliä kerran viikossa ja muuten käyn ihan normaalisti tunneilla ratsastuskoulussa kuten ennenkin. Alussa oli puhetta että kävisin kahdesti viikossa mutta tämä kyseinen talli on kuitenkin sen verran kaukana että kerta viikossa sopii omaan elämäntilanteeseeni tällä hetkellä paremmin.

Viime sunnuntaina ratsastin Vilin ensimmäistä kertaa yksin. Vähän jännitti kun heppa on kuitenkin vielä mulle jokseenkin vieras, että miten tullaan juttuun kahdestaan mutta jännitys osoittautui turhaksi sillä Vili oli kiltti kuin lammas! Ulkopuomilla hoidettaessa se ei yrittänyt edes syödä ruohoa maasta vaan seisoi kun patsas ja katseli rennosti maisemia kun harjasin sitä.

Päätin ratsastaa samantapaista tehtävää kuin mitä oltiin kesätallilla menty jonkin aikaa sitten, eli toiselle pitkälle sivulle harjoitusravissa loiva kiemuraura jonka "sisään" ratsastetaan voltti ja toisella pitkällä sivulla pohkeenväistöä uralta sisäänpäin, suoristus ja takaisin uralle. Tein tätä pari kertaa molempiin suuntiin ja sitten otin mukaan hieman laukkaa. Nostin laukan suoraan loivalta kiemuralta uralle tultaessa ja tein pääty-ympyrän laukassa. Pääty-ympyrän jälkeen takaisin raviin ja väistöt ravissa. Tätä tein myös molempiin suuntiin. Lopussa ravailin vielä muutamia suuria ympyröitä niin että Vili sai venyttää kaulaansa kunnolla eteen-alas.
Tehtävät sujuivat ihan mukavasti vaikka Vili oli ajoittain hieman kiireinen niin että piti ottaa paljon puolipidätteitä jotta se ei juoksisi alta pois. Keskittyessään se oli kuitenkin oikein mukava. Päivä oli melko tuulinen joten muutamia "tuulimörköjä" nähtiin puskissa. Vili ei kuitenkaan varsinaisesti karannut mihinkään, ainoastaan säpsähteli.

Ensi sunnuntaina sitten taas, katsotaan mitä silloin keksitään :) Pyrin jatkossa "raportoimaan" näistä ratsastuksista hieman ripeämmin, tällä viikolla en vaan ole millään ehtinyt aikaisemmin. Oon yleensä aika no-life ja mulla on harvoin menoa mihinkään mutta tällä viikolla on ollut joka päivä jotain. Ensi viikko pitäisi kuitenkin olla jo rauhallisempi :)


lauantai 1. elokuuta 2015

hyvänmielen harrastus

Minulle, kuten varmasti monelle muullekin, ratsastus on paljon enemmän kuin vain harrastus. Itselleni se on eräänlainen pako todellisuudesta, keino karkottaa huolet ja murheet. Tallille tullessa unohtuu kaikki muu. Mikä hyvänsä mieltä painaakin, se on poissa viimeistään silloin kun astuu tallin ovesta sisään. 

Tämä on tullut tarpeeseen varsinkin parina viime kuukautena kun päätimme pitkäaikaisen avomieheni kanssa erota. Päätös oli yhteinen eikä siihen liittynyt sen kummempaa draamaa mutta se ei silti tarkoita etteikö se tekisi kipeää. Viimeiset pari kuukautta ja erityisesti tämä viikko ovat olleet henkisesti melko raskaita enkä oikeasti tiedä mitä olisi tapahtunut jos en olisi päässyt tallille säännöllisin väliajoin. Monena kertana tosin mietin että nyt on mieli sen verran maassa ettei edes hevoset siihen auta mutta joka kerta olen ollut väärässä. Eilenkin ajoin tallille itku kurkussa ja mietin että pystynkö keskittymään ratsastustuntiin himpunkaan vertaa mutta niin siinä vaan kävi että jossain vaiheessa havahduin siihen etten ole miettinyt niitä ikäviä asioita kertaakaan sen muutaman tunnin aikana jotka olen tallilla viettänyt. Tallilta pois lähtiessäni olivatkin murheet tipotiessään ja jäljellä oli onnellinen ja iloinen fiilis. 

Eilisen estetunnin jäännökset. Näiden lisäksi meillä oli vielä jumppasarja joka koostui kahdesta kavaletista, ristikosta ja pystystä. Meitä oli tunnilla vain kaksi ratsukkoa joten hyppyjä tuli ihan kiitettävästi. Ratsuna mulla oli ihana Kidi, viime kerrasta tutuksi tullut torinhevosruuna.
Virma nauttii auringosta.
Kidihän se sieltä kurkistelee! Kidi ja mutainen nassu. Kovasti yritin saada tuota mutaa pois mutta Kidi oli hieman toista mieltä naaman harjaamisesta. Toisessa kuvassa tallikisu<3
On tieteellisesti todistettu että eläimet vähentävät ihmisten stressiä. Ehkä yksi syy tähän on nimenomaan se että niiden läsnäolo saa meidät keskittymään tulevaisuuden ja menneen sijasta juuri siihen nykyhetkeen, onhan niiden omakin elämä tässä ja nyt. 

Oli syy mikä hyvänsä, niin ainakin minut ne, sekä hevoset että muut eläimet, tekevät ihan älyttömän iloiseksi. Tallilla ja hevosten kanssa touhutessani olen sellaisessa omassa kuplassani jossa mitkään maailman murheet eivät voi meikäläistä saavuttaa. Myös poistuessani tuosta kuplasta koen että olen taas hieman vahvempi kohdatakseni arjen haasteet, myös ne ikävät. Tämä onkin juuri sellainen hyvänmielen harrastus joka peittoaa kaikki maailman terapiat mennen tullen. Ainakin minulle talliterapia on juuri sitä mitä kaipaan ja tarvitsen.

Iloista viikonloppua! :)



keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

i left my heart in ireland...

Irlannin reissusta ei ole kuin kuukausi mutta ikävä sinne kolkuttelee nyt jo. Yleensä matkoilta palatessani olen tyytyväinen että pääsen kotiin mutta Irlanti on ollut ensimmäinen kohde josta en olisi halunnut lähteä ollenkaan. Kai se on se kuuluisa Irlannin taika saanut meikäläisen pauloihinsa ;) Valehtelematta voin joka tapauksessa sanoa että ne kaksi viikkoa jotka olen tähän mennessä saanut Annaharveylla viettää ovat olleet elämäni parhaimpien joukossa.

Tässä vielä vähän kuvamaistiaisia matkasta.

Jopa taivas näyttää Irlannissa niin erilaiselta, kuin suoraan satukirjasta.

Rocky (tai Luffe niinkuin me hänet nimettiin ennen kuin tiedettiin oikea nimi :D) on kaikkien kaveri<3

Oltiin monena aamuna seuraamassa hevosten tuontia laitumelta talliin. Tallityöntekijät ajoivat ne mönkkäriä apuna käyttäen suoraan kujaa pitkin talliin. Hevoset näyttivät kyllä hyvin tietävän mikä on homman nimi. Ensin tuotiin ponit...

...ja sitten hevoset.

Pahnan pohjimmainen Mungo odottamassa talliin pääsyä. Tämä kaveri oli tullut tallille vasta joitakin viikkoja sitten ja muut hevoset vähän kiusasivat poloista.

Huh, turvallisesti tallissa!

Ponit satuloituina lasten tunneille.

Kukkuu!

Puussa vaanii joku tiikeri...

Scarfieldhän se!

Clover

Kukkulan kuninkaat.

Hiipivä tiikeri...

Cloverin kanssa koin todellista hyppäämisen riemua.

Mutta ei Twixkään ollut hassumpi! Todiste siitä että ulkonäkö voi joskus pettää sillä tämä kaveri oli raskaahkosta rakenteestaan huolimatta melkoisen ketterä.

Ja loppukevennyksenä, olettekos ikinä nähneet tällaisia viiksikarvoja? Cobbwebillä oli meinaan melkoisen kunnioitettavat! Vaaleat toisella puolella ja tummat (hieman lyhyemmät) toisella :D