kaksi leidiä

Tällä viikolla pääsinkin kummankin lempparileidini selkään, ensin keskiviikkona oli vuorossa Pinja ja torstaina kukas muukaan kuin Annie-poni. 

Tehtiin keskiviikkona paljon siirtymisiä etenkin laukan ja käynnin välillä. Pinja oli alkuverryttelyssä todella kevyt ja mukava ratsastaa, en muistakkaan milloin se olisi viimeksi niin kevyt ollutkaan. Tunnin loppua kohti se alkoi kuitenkin pikkuhiljaa painamaan kädelle ja erityisesti vasemmalle se oli taas niin kiinni etten tiennyt miten sen olisin saanut sieltä irrotettua. Tämä on Pinjan kanssa tosin yleinen ongelma eikä tämä tunti ollut oikeastaan edes pahimmasta päästä sen suhteen. Tehtävät itsessään menivät kuitenkin ihan mukavasti ja erityisesti siirtymiset laukasta käyntiin onnistuivat mielestäni erityisen hyvin. Myös opettaja kehui siirtymisiä pehmeiksi ja siltä ne tuntuivatkin. Laukannostot käynnistä menivät nekin ihan ok, vaikka pari raviaskelta sinne eksyikin aina silloin tällöin. Pinja alkoi myös hieman ennakoimaan ja sitä myöten kuumumaan joten senkään takia nostoista ei ehkä tullut niin hyviä. Lopussa Pinjalta irtosi kuitenkin melkoisen hyvää ja irtonaista ravia ja siihen olikin hyvä lopettaa. 

Vappuaattoillan vietin myös tosiaan (jälleen) niinkin railakkaasti kuin ratsastustunnilla. Tällä kertaa hevoslistaan oli merkitty jopa kaksi vaihtoehtoa joista valita, tosin tämä valinta oli helppo. Toinen vaihtoehto olisi ollut puolalainen puoliverinen Galant, joka on hieno hevonen sekin mutta ei kuulu omiin suosikkeihini. Opettavainen tunti olisi varmasti tullut silläkin mutta kyllä Annie voiton vei tällä kertaa. Tämä olikin oma ensimmäinen kertani kentällä tänä keväänä! Oli ihanaa ratsastaa ulkona raittiissa ilmassa maneesin seinien sisällä vietetyn talven jälkeen. Hevosetkin ovat ulkona yleensä hieman virkumpia, tosin musta tuntuu että Anniesta tulee ulkona jostain syystä laiskempi. Saman ilmiön huomasin itseasiassa jo viime keväänä. Jotenkin se ei vaan liikkunut niin hyvin ulkona kuin sisällä maneesissa. Nyt Annie oli tosin jo mennyt yhden tunnin ennen mua joten saattoihan sekin vaikuttaa. Jotenkin laiskalta ja hitaalta poni kyllä hieman vaikutti vaikka normaalisti viipotetaan sen kanssa tuhatta ja sataa. Ihan hyvä tietysti että suurimmat vauhdit oli nyt pois mutta pari kertaa mietin jo että pitäisikö ottaa raippa avuksi.

Tunti oli aika perus, alkuverkkojen jälkeen mentiin pohkeenväistöjä kokorataleikkaa-tiellä. Vasemmalle sujui ihan mallikkaasti mutta oikea tuotti ongelmia, niinkuin usein ennenkin. Jotenkin Anniella on vaikea saada vasenta pohjetta läpi ja poni haluaisi vaan juosta avuilta pois. Multa loppui myös jossain vaiheessa vähän puhti kesken jostain syystä ja teki jo pari kertaa mieli luovuttaa tyystin. Vähän parempi mieli tuli kuitenkin loppulaukoista joissa poni laukkasi rauhallisesti ja suht hyvässä tahdissa. Ei ollut meidän paras päivä vaikka kiva olikin ulkona ratsastaa. Saas nähdä mitä ensi kerta tuo tullessaan.

lauantaiyllätys

Yllätys, totta tosiaan. Lauantaiaamuna hevoslistaa kurkatessani luulin että näen vieläkin unta; mulle oli laitettu hevoseksi Winston, yksi tallin suurimmista hevosista jolla olen mennyt kerran aikaisemmin joskus kolme vuotta sitten. No eihän siinä mitään, kyseessähän on hyvä ja ihan osaava hevonen joka taisi viime kisoissa voittaa Helppo A-luokan. Jotenkin vaan ajattelin että se ei kuitenkaan ole oikein mua varten, onhan se niin isokin! Miten sitä oikein osaa tuollaista järkälettä edes ratsastaa, itse kun olen tällainen rääpäle :D

Ensituntumalta Winston vaikutti ihan mukavalta ja alkuravit menivätkin ihan mallikkaasti ja heppa hölkkäili mukavan rennosti eteen ja alas. Alkuravien jälkeen laukattiin kahdella pääty-ympyrällä ja kaikki sujuikin ihan hyvin kunnes eräs toinen hevonen otti Winstonin takana pienen spurtin jolloin heppa päätti käyttää tilaisuutta hyväkseen ja ottaa parit spurtit itsekkin. Kierros-pari siinä ympyrällä meni ennen kuin sain järkäleen taas hallintaan ja koko ajan senkin jälkeen sillä piti teettää töitä ettei päässyt lähtemään karkuun uudestaan. On se sellainen vekkuli.

Tunnin päätehtävä oli pohkeenväistöt joita tehtiin pitkillä sivuilla, ensin uralta pois ja uralle takaisin. Väistöt eivät ole Winstonin bravuureita, kyllä se osaa niitä mennä mutta lähinnä ne ovat sen mielestä maailman turhin keksintö. Hyvin mielellään se vaan juoksisi avuilta pois kun pitäisi ottaa väistöaskeleita (ja onnistuikin siinä aina välillä...) joten töitä sai tämän herran kanssa tehdä. Jossain vaiheessa otettiin mukaan myös laukannosto suoraan väistöstä uralle palattaessa. Monien enemmän tai vähemmän tuskaisten yritysten jälkeen saatiinkiin yksi ihan nappiin onnistunut väistö ja laukannosto joihin olin erittäin tyytyväinen.

Noin yleisesti ottaen Winston liikkui ihan ookoosti, vaikkakin se oli koko tunnin melkoisen jäykkä vasemmalle ja jäi helposti vasempaan kiinni. Opettajan ohjeilla koetin taivutella sitä tehtävien välissä vähän kummallekkin puolelle vuorotellen ja se tuntuikin hetkittäin tepsivän. En ehkä saanut vasenta puolta ihan täysin läpi mutta tunnin lopussa se oli sentään hieman parempi.

Vaikka tuntiin mahtui muutamia ihan hyviä hetkiä niin missään nimessä ei voi sanoa että olisin tämän hevosen nappuloita löytänyt. Tällä kertaa se taisi olla vähän niin että Winston vei ja minä vikisin :D saas nähdä mikä on tilanne ensi kerralla. Opettavainen tunti oli tämäkin joka tapauksessa.

Niin pieni ja viaton

kilpailujännityksestä

Tunnustan, olen jännittäjä. Pahemman luokan jännittäjä oikeastaan. En edes muista kuinka monet ratsastuskilpailut olen mokannut jännittämällä. Näitä viimeisimpiä kisoja taisin alkaa jännittämään etukäteen jo kaksi viikkoa ennen. Kilpailupäivänä olin jo ihan uupunut kaikesta siitä jännittämisestä, mutta silti samat kysymykset pyörivät edelleen päässäni. Teinkö oikean hevosvalinnan? Onko luokka minulle ja hevoselle sopiva? Mitä jos unohdan radan? Mitä jos hevonen ei suostu liikkumaan mihinkään? Mitä jos se pelästyy jotain? Mitä jos epäonnistun ja kaikki ajattelevat että olen huono ratsastaja? Ja näitä riittää.

Omassa ratsastuksessani jännitys näkyy usein yliratsastamisena, alan toisinsanoen tekemään ihan liikaa. Tästä seuraa tietenkin se että hevonen menee lukkoon kun se ei ota sekavista avuistani selvää ja soppa on sitä myöten valmis.

Toisaalta jännittäminen on tietyllä tapaa myös hyvä asia, sehän kertoo siitä että asia on sinulle tärkeä ja otat sen tosissasi. Jännityksen kohdalla päteekin hyvin vanha sanonta hieman sovelletusti että jännitys on hyvä renki mutta huono isäntä. 

Yleisin neuvo jota jännittämisen karkottamiseen kuulee on että "älä ajattele sitä". No eihän se oikein toimi. Koska jos kielletään ajattelemasta vaikka norsua niin tottakai sitä ajattelee just sitä norsua.

Tapoja jännityksen kurissa pitämiseen on varmasti niin monta kuin on jännittäjääkin, mutta ajattelin jakaa tässä muutamia vinkkejä jotka olen itse havainnut omalla kohdallani toimiviksi.

Eristä jännitys. Sen sijaan että jännitys yritettäisiin jotenkin kieltää tai karkottaa, voi ajatella myös niin että hyväksyy sen olemassaolon mutta ikäänkuin sulkee sen "laatikkoon". Jännitys on siellä jossain sun sisällä olemassa ja tiedostat sen läsnäolon, mutta se ei pääse vaikuttamaan fyysiseen suoriutumiseen. Tätä on vähän vaikea selittää mutta tällainen ajatusmalli toimii itselläni aika usein.

Muista että muutkin jännittävät. Sekin usein auttaa kun ajattelee että vaikka fyysisesti radalla ollaan yksin niin kuitenkin kaikki kanssakilpailijat ovat sinun kanssasi samassa veneessä ja joutuvat samaan tilanteeseen. Ja vaikka se Maailmanparasratsastaja Malla sanoisikin ettei jännitä yhtään niin voisin melkein 90% varmuudella sanoa että kyllä häntäkin jännittää vaikka ei sitä myönnäkkään.

Käänteinen psykologia toimii tässäkin. Jos kaikesta huolimatta jännitys ei meinaa antaa periksi niin kuvittele että teet jännityksen maailmanennätyksen. Kun kehotat itseäsi jännittämään vielä enemmän, usein käykin päinvastoin. 

Ja mitä sitten vaikka kaikki menisikin penkin alle? Kaikki, myös ne taitavat ratsastajat, mokaavat joskus. Se ei tee ihmisestä sen huonompaa ratsastajaa. Asiaa voisi miettiä niin että jos joku ratsastaja jota olet pitänyt taitavana vaikkapa unohtaa radan tai tapahtuu jotain muuta jonka takia suoritus menee pieleen, niin tekeekö se hänestä huonomman ratsastajan? No ei tietenkään.

On myös hyvä muistaa, ettei kilpailemistakaan pidä aina ottaa niin vakavasti ja ryppyotsaisesti vaan hymyileminen on sallittua myös radalla. Entinen ratsastuksenopettajani jaksoi aina ennen kilpailuja muistuttaa että muistakaa sitten hymyillä ja mielestäni se on yksi parhaista neuvoista joita olen koskaan kuullut.

Mitä keinoja teillä on kilpailujännityksen lievittämiseen?

vastataivutuksia

Sain keskiviikon tunnille Pinjan, suuren puoliveritamman jolla ratsastan tunneilla melko usein. Pidän tästä hevosesta melkoisesti, se on osaava ja sillä on liikettä vaikka muille jakaa mutta silti sen askellajeissa on helppo istua. Se on myös ihan mahdottoman kiltti, vaikkakin ratsastettaessa hieman säikky.

Meillä oli tällä kertaa koko maneesi käytössä kun ponitunti oli ulkona, ja se jos mikä on harvinaista herkkua. Sitä tilan määrää! Pinjastakin huomasi että se selvästi nautti kun se sai venytellä jalkojaan ja hölkötellä ympäri maneesia ilman että koko ajan joutuisi jonkun häntään kiinni. Varsinkin keskiraveissa pituushalkaisijalla tuntui melkein siltä kuin koko heppa olisi lähdössä lentoon minä hetkenä hyvänsä. Vähän erilaista kuin Rellan kyydissä :D tältä sen pitäisi tuntua.

Tunnin pääteema ei kuitenkaan ollut keskiravi vaan vastataivutukset joita en kyllä muista tehneeni ainakaan vähään aikaan (ellen ikinä?). Tehtävänä oli ratsastaa ensin puolet pitkästä sivusta avotaivutusta ja vaihtaa puolessa välissä vastataivutukseen. Sehän on muuten samanlaista kuin avo, sillä erotuksella että hevosen otsan kuuluisi osoittaa eteenpäin menosuuntaan. Parin haparoivan yrityksen jälkeen taivutukset alkoivat sujua jo ihan hyvin ja muutamat kehutkin saatiin. Pinja liikkui hyvin oikeastaan koko tunnin ja oli suhteellisen rento, vaikkakin se hieman kuumeni loppua kohti niinkuin sillä on joskus tapana. Hyvä fiilis jäi kuitenkin kaikenkaikkiaan. Jossain vaiheessa talvella tuntui että Pinjan kanssa mentiin hieman alamäkeä, liekö tuntihevosena olo alkanut vaikuttaa siihenkin, mutta parina viime kertana heppa on taas tuntunut todella hyvältä. Toivotaan että sama tilanne jatkuu.

tyytyväinen

Kisat on nyt takanapäin ja täällä kirjoitteleekin yksi hyvin tyytyväinen ratsastaja! Olen iloinen että päätin loppujen lopuksi osallistua vaikka luokka vaihtui viime tipassa ja flunssakin yritti pistää kapuloita rattaisiin. Sunnuntaiaamuna totesin itsekseni että mähän menen sinne vaikka pää kainalossa ja vaikka kuinka polvet jännityksestä tutisisi. Olivathan nämä ensimmäiset kisani reilun 10 vuoden tauon jälkeen, joten siinä mielessä piti vähän palautella mieleen et mites tää homma nyt oikein menikään. Onneksi meidän tallilla on ihan mahtavaa ja kannustavaa porukkaa jolta saa myös apua tarpeen vaatiessa.

Joku perunasäkki siellä kyydissä. Ai joo, sehän olenkin minä...

(Kuvista suuri kiitos Vuokolle!)

Mua jännitti vähän että saadaanko verkattua tarpeeksi jotta Rellan saisi hyvin hereille, maneesiin kun pääsi vasta aika myöhään. Rella osoittautui verkassa kuitenkin todella hyväksi, olin ihan ihmeissäni kuinka kivasti se liikkui jo heti alussa. Radalla sille sitten kummasti meni joku tahmatassuvaihde päälle ja se näkyy myös selkeästi meidän arvostelupaperissa.

 

Vähän harmittaa näin jälkikäteen muutamat pienet virheet joita tuolla tuli jännityksissäni tehtyä, ratsastin mm. kolmikaariseen kiemuraan vahingossa kulmat joita siinä ei tietenkään saisi olla (näköjään opettajan opit kulmanratsastuksista menneet perille vähän liiankin hyvin) ja pysähdys ennen peruutusta oli liian hätäinen, huomasin sen jo siinä tilanteessa mutta jotenkin ajatus ja kroppa ei tehneet yhteistyötä joten annoin Rellan lähteä peruuttamaan vähän turhan äkkiä. Ainoat seiskat tuli ravivolteista jotka ovat tunnillakin olleet meidän bravuuri sekä oikeiden teiden seuraamisesta (josta olin vähän yllättynyt sen kolmikaarimöhlinnän jälkeen). Ponin tahmatassuilusta ja ratsastajan sössimisistä huolimatta olen tuohon 59 prosenttiin kuitenkin tosi tyytyväinen ja radan jälkeen oli ihan huikee fiilis :) Tästä on hyvä jatkaa.