who said ponies can't fly?

Yleensä estetunnit herättää mussa vähän sellaisia kauhunsekaisia tunteita mutta johtuneeko sitten lähenevästä Irlannin matkasta vai mistä mutta nyt oikein innolla odotin tätä kuukausittaista estetuntiamme. Hevoslista ei tuottanut yllätyksiä, Anniesta on näemmä selkeästi tulossa meikäläisen estetuntivakio. Ja passaahan se mulle, ponihan hyppää varsin hyvin varsinkin kun sille päälle sattuu. Meillä oli tällä kertaa suht helppo kolmen esteen tehtävä josta aina suunnasta riippuen hypättiin kahta kerrallaan. Esteet sijaitsivat hieman kaarevilla urilla joten tarkoitus oli keskittyä hevosen ohjaamiseen. Saimme myös tulla tehtävää melko peräjälkeen joten odottelua ei tällä kertaa ollut sen ansiosta niin paljon. Esteet olivat aluksi noin 50cm mutta lopuksi niitä korotettiin noin 70cm:iin. Kamala kun näyttivät korkeilta! Mua ei jostain syystä kuitenkaan jännittänyt yhtään vaan oli pikemminkin sellainen fiilis että jes, let's do this!

Sama fiilis tuntui olevan myös ponilla joka hyppäsikin hyvin ja tyytyväisen oloisesti koko tunnin. Vasen kierros tuotti tosin jonkin verran ongelmia, poni tuntui nimittäin olevan vasemmalle pohkeelle täysin kuuro ja heittäytyi pohjetta vasten minkä kerkesi. Lähestyminen vasemmasta suunnasta ei siis ollut paras mahdollinen mutta esteistä päästiin silti yli. Annien hyppääminen aiheuttaa aina sivustakatsojissa hilpeitä reaktioita, poni näet hyppää kuin kissa konsanaan, korkealle ja kaviot tiukasti mahan alla :D Tuntuikin vähän siltä kuin oltas 50-70cm esteiden sijaan hypätty noin 110cm :D

Viime kerralla Annie oli hieman pohkeen takana ja sen takia kielsikin kerran mutta tällä kertaa sellaisesta ei ollut tietoakaan vaan vauhtia riitti välillä vähän liiaksikin ja esteistä lennähdettiin viuhuen yli. Ihan huippua! Ne vasemman kierroksen huonot lähestymiset jäivät hieman harmittamaan mutta kokonaisuutena tunnista jäi oikein miellyttävä maku.

Ehkä jonakin päivänä..? (Kuva viime syksyn estekisoista)

tilaustyö

Aina silloin tällöin saan piirustustilauksia joita yleensä teenkin oikein mielelläni. Tällä kertaa minulta toivottiin samankaltaista kuvaa kuin blogin bannerissa, tosin ratsukko on tietysti eri. Saanko siis esitellä, Vuokko ja Romeo! ;)

tanssia ulkokentällä

Keskiviikkona tallille saapuessani oli ilma hieman sateinen ja ehdinkin jo hieman masentua. Ei taaskaan päästä ulos ratsastamaan! Viime torstainahan me oltiin kyllä ulkona mutta keskiviikkoina (jolloin on vakiotuntini) ei olla päästy vielä kertaakaan kun aina on osunut hieman huono sää juuri silloin. Hevoslistalla oli sentään ihan mieluinen yllätys, kukas muukaan kuin neiti P. Tallista ulos lähtiessämme huomattiin kuitenkin että sadehan oli lakannut ja jäljellä oli hyvinkin miellyttävä usvainen ja leuto säätila. Äänestystulos ratsastusporukan kesken olikin samantien selvä: eikun ulkokentälle. Jes! Opettaja tosin hieman varoitteli paria meistä että hevosemme saattaisivat olla hieman jännittyneitä ja keksiä erinäköisiä jippoja mutta päätimme silti ottaa riskin.

Olin kuullut muilta ratsastajilta että Pinja saattoi tosiaan ulkokentällä olla hieman tavallista hörhelömpi mutta päätin ottaa kuitenkin iisisti ja katsoa mitä tuleman pitää. Tämä oli tosiaan oma ensimmäinen kertani ulkona tällä hevosella. Alku sujuikin ihan mukavasti ja Pinja vaikutti rennolta ravaillessaan letkeästi eteenpäin. Ei kuitenkaan kulunut kauaakaan kun heppa huomasi tallin kulmalla hevosta taluttavat ihmiset. Ensin se teki pari hyvin Pinjamaista sivuloikkaa jonka jälkeen se jäi pää pystyssä ja jännittyneenä kuin viulun kieli tuijottamaan näitä ohikulkijoita ja selvästi arvioimaan kyseisen seurueen vaarallisuutta. Opettaja sanoi että antaa sen katsoa vähän aikaa ja sitten takaisin töihin. Vähän aikaa annoin hepan tuijotella ja silittelin sen kaulaa ja sitten lähdettiin taas liikkeelle. Hörhellysvaihe tuntui kuitenkin hieman jääneen päälle ja siellä täällä otettiinkin muutamia tanssiaskelia Pinjan miettiessä että mistä se sapelihammastiikeri voisi mahdollisesti loikata.

Tunnin tehtävä auttoi kuitenkin keskittymisessä, tehtiin ympyrän suurentamista ja pienentämistä kaikissa askellajeissa. Tunnustan että tämä kyseinen tehtävä ei ole omia vahvojani puoliani, jotenkin tuntuu etten ihan täysin ole sisäistänyt sitä miten apuja tulisi käyttää ja miten hevosta pitäisi taivuttaa ja asettaa. Toisaalta oli hyvä että sekä minun että hevosen piti tässä keskittyä oikein kunnolla joten hörhöilyille jäi vähemmän aikaa. Pinja oli kuitenkin koko lopputunnin hitusen jännittynyt vaikkei varsinaisesti mitään pöhköä tehnytkään ja sen jäykkyys vasemmalle korostui entisestään. Saatiin kuitenkin muutamia ihan hyviä pätkiä vaikkei kumpikaan meistä ihan parhaimmillaan ollutkaan. Tunnin lopussa kentän laitamilla käyskenteli sekä ihmisiä että hevosia joita Pinja sen verran epäluuloisesti pälyili etten täysin pitkiä ohjia uskaltanut loppukäynneissäkään antaa. Rapsuttelin ja juttelin hepalle koko ajan ja loppusingahtamisilta onneksi vältyttiin. Mission accomplished!

muistelmia irlannista

Toista blogiani lukeneet ovat varmasti saaneet jo tarpeekseen Irlanti-hehkutuksestani mutta ajattelin kertoa viimekesäisestä matkastani myös täällä, olihan tuo vihreällä saarivaltiolla vietetty viikko yksi elämäni ihanimmista ja ikimuistoisimmista. Siinä kiteytyi oikeastaan kaikki mitä hevostyttö ikinä toivoa saattaa.

Mistä kaikki siis alkoi? Mun oli jo pitkään tehnyt mieli lähteä ratsastuslomalle ulkomaille ja alunperin mielessäni oli siintänyt Yhdysvaltojen Montana ja Kalliovuoret mutta koska budjettini oli melko rajallinen, oli keksittävä jokin hieman edullisempi vaihtoehto. Via Hippo-nettisivustoa selailtuani alkoi minua matkakuvausten myötä kiehtoa sadunomainen Irlanti vehreinä kumpuilevine maisemineen. Kyseessä oli YouTravelin järjestämä valmis viikon mittainen all inclusive-pakettimatka johon kuului kaikki lennoista majoitukseen, ruokiin ja ratsastamisiin. Kohde Irlannissa oli paljon kehuja netissä saanut Annaharvey farm joka sijaitsi Tullamoressa Irlannin keskiosissa. Jo heti ensinäkemältä paikka vaikutti täydelliseltä; hyvinhoidettu piha tihkui maalaisromantiikkaa ja hevoset kurkistelivat suurista karsinoistaan pihamaalle.

Tätä kaveria pääsimme rapsuttelemaan jo ensimmäisenä iltana ja se tuntuikin nauttivan huomion keskipisteenä olemisesta. Kertaakaan en huomannut että mikään hevosista olisi ollut ihmiselle kiukkuinen niinkuin joillakin ratsastuskouluhevosilla on joskus tapana. Oli ilo huomata että Annaharveylla hevoset olivat poikkeuksetta ystävällisiä ja hyvin koulutettuja.

Maalaisromantiikka jatkui päärakennuksen sisälle asti. Tänne oli ilo nukahtaa jokaisen ratsastuksentäyteisen päivän päätteeksi.

Viljapellossa laukkaaminen taitaa olla joka hevostytön unelma ja täällähän sitä pääsi harrastamaan niin paljon kuin sielu sieti.

Lehmiäkin tilalta löytyi. Tämä pandakuvioinnilla varustettu yksilö oli meidän suosikki! melko seurallisia kavereita tuntuivat olevan, ammuivat aina äänekkäästi kun niiden lähelle meni, hyvä etteivät tulleet aitauksesta pihalle.

Warpaint oli ratsunani monta kertaa viikon aikana. Ihastuin sen lehmänkirjavaan olemukseen ensinäkemältä ja vaikka se oli hieman raskas ratsastaa, niin esteet ylittyivät sen kanssa silti mallikkaasti. 

Ratsastuskoulun hevoset pilttuissaan päivän tuntien päätteeksi, odottamassa ulospääsyä. Lähestulkoon kaikki hevoset viettivät yöt ulkona suurella laitumella. Täällä ilahdutti erityisesti se kuinka hyvää huolta hevosista pidetään, se kun ei Irlannissakaan aina ole ihan itsestäänselvyys.

Ensimmäisen päivän esteitä. Ratsastus painottui pääsääntöisesti maastoon ja maastoesteille mutta sileälläkin mentiin joka päivä, vaikka lopuksi kuitenkin hypättiin aina muutama este. Irlantilaisille este- ja maastoesteratsatus (irlantilaisittain cross-country) on kaikki kaikessa ja siihen suhtaudutaankin siellä hieman eri tavoin kuin esimerkiksi Suomessa. Irlantilaisille on esimerkiksi ihan normaalia että aloitteleva poniratsukko laitetaan tunnilla hyppäämään ristikoita vaikka on hädintuskin opittu keventämään. Turvallisuus on tottakai sielläkin se ykkösjuttu ja kaikki ratsastavat oman tasonsa sallimissa rajoissa mutta suhtautuminen hyppäämiseen on siellä jotenkin rennompaa ja arkipäiväisempää. Itsekkin pääsin juuri sanomasta etten niin paljoa esteistä välitä ja että kouluratsastus on se mun juttu mutta voi pojat kuinka mä tuolla nautin! Mähän tuonne mennessä pelkäsin hieman hyppäämistä ja sainkin sen takia niitä varmimpia hevosia ratsastettavakseni jotka olivat lähestulkoon automaatteja mitä hyppäämiseen tulee ja sehän passasi minulle. Pelko taisikin kaikota taivaantuuliin jo ensimmäisellä ratsastustunnilla ja viikon loppupuolella olikin tästä esteitä pelkäävästä kouluratsastajasta kuoriutunut ihan oikea kenttäratsastaja! Tutuksi tulivat niin tukit, banketit, alashypyt veteen ja hypyt ylämäkeen. Kuka olisi uskonut, en minä ainakaan.

Maneesikin tilalta löytyi mutta sitä emme joutuneet viikon aikana käyttämään kuin kerran.

Ensimmäisenä päivänä päästiin jo harjoittelemaan vesiesteelle. Ratsuna pomminvarma Basil. Suuri osa asiakashevosista oli tällaisia cob-tyyppisiä sukkajalkoja mutta myös muutama sporttisempikin yksilö sieltä löytyi.

Puskaratsastusta irlantilaisittain. Ihan parasta!

Nämä kuvat ovat viimeiseltä ratsastuspäivältä ja vielä jaksaa hymyilyttää vaikka olinkin harmillisesti loukannut selkäni keskellä viikkoa eräässä alashypyssä ja kroppa huusi hoosiannaa.

Mua naurattaa tää kuva joka kerta, Aussie kun oli sitä mieltä että esteistä voi myös laukata yli :D Mitä sitä turhaan koipiaan nostelemaan.

Jäimme usein omien tuntiemme jälkeen seuraamaan muita tunteja. Tässä opettaja (keskellä) itsekkin ratsailla seuraamassa opetettaviaan. Meillä oli muutama eri opettaja tuon viikon aikana ja kaikki tuntuivat erittäin päteviltä, vaikkakin toisiin tykästyimme enemmän kun toisiin.

Aina kun muulta ohjelmalta ehdimme, kävimme moikkaamassa näitä söpötyksiä.

Tammavarsa tykkäsi katsella hieman kauempaa kun rohkeampi ori teki meidän kanssa tuttavuutta.

Tilan kaksi koiraa olivat hauskaa porukkaa nekin, aina niin innoissaan lähdössä meidän kanssa iltakävelylle. Ja hevosia piti tietenkin vahtia silmä kovana.

Kenelle muulle tulee mieleen tästä se Narnian lamppu? Eräänlainen Narniahan tääkin tosin oli, tai siltä se ainakin tuntui, sellaiselta rinnakkaistodellisuudelta.

Myönnän että ennen matkaa hieman jännitti ja kysymyksiä risteili päässäni tiuhaan tahtiin. Tulisinko toimeen kanssamatkustajien kanssa (joita en ollut siis ennen tätä ikinä tavannut)? Riittääkö ratsastusenglantini? Mitä jos en pidä koko paikasta? Olin kuitenkin sen verran onnekas että kaikki meni niin hyvin kun vaan voi mennä (selän niksauttamista lukuunottamatta). Kaksi kanssamatkustajaa osoittautuivat ihan loistoihmisiksi ja meistä tuli hetkessä parhaita ystäviä. Opettajat ja muu henkilökunta puhuivat hyvin selvää englantia ja ymmärsivät myös meitä vaikka ihan kaikki ratsastussanat eivät olleetkaan täysin hallussa (ovat kai tottuneet kun kyseessä on kuitenkin turistipaikka jonne tulee ihmisiä ympäri maailmaa). Ja sanomattakin on varmaan selvää että tähän paikkaan ihastuimme kaikki ikihyviksi ja Irlanti taisikin viedä meidän kaikkien sydämen totaalisesti. 

Ja arvatkaas mikä on kaikista paras juttu? Tänne on matka myös ensi kesänä!! Kesäkuun viimeisellä viikolla tarkemmin ottaen :) Stay tuned ;)

kaksi leidiä

Tällä viikolla pääsinkin kummankin lempparileidini selkään, ensin keskiviikkona oli vuorossa Pinja ja torstaina kukas muukaan kuin Annie-poni. 

Tehtiin keskiviikkona paljon siirtymisiä etenkin laukan ja käynnin välillä. Pinja oli alkuverryttelyssä todella kevyt ja mukava ratsastaa, en muistakkaan milloin se olisi viimeksi niin kevyt ollutkaan. Tunnin loppua kohti se alkoi kuitenkin pikkuhiljaa painamaan kädelle ja erityisesti vasemmalle se oli taas niin kiinni etten tiennyt miten sen olisin saanut sieltä irrotettua. Tämä on Pinjan kanssa tosin yleinen ongelma eikä tämä tunti ollut oikeastaan edes pahimmasta päästä sen suhteen. Tehtävät itsessään menivät kuitenkin ihan mukavasti ja erityisesti siirtymiset laukasta käyntiin onnistuivat mielestäni erityisen hyvin. Myös opettaja kehui siirtymisiä pehmeiksi ja siltä ne tuntuivatkin. Laukannostot käynnistä menivät nekin ihan ok, vaikka pari raviaskelta sinne eksyikin aina silloin tällöin. Pinja alkoi myös hieman ennakoimaan ja sitä myöten kuumumaan joten senkään takia nostoista ei ehkä tullut niin hyviä. Lopussa Pinjalta irtosi kuitenkin melkoisen hyvää ja irtonaista ravia ja siihen olikin hyvä lopettaa. 

Vappuaattoillan vietin myös tosiaan (jälleen) niinkin railakkaasti kuin ratsastustunnilla. Tällä kertaa hevoslistaan oli merkitty jopa kaksi vaihtoehtoa joista valita, tosin tämä valinta oli helppo. Toinen vaihtoehto olisi ollut puolalainen puoliverinen Galant, joka on hieno hevonen sekin mutta ei kuulu omiin suosikkeihini. Opettavainen tunti olisi varmasti tullut silläkin mutta kyllä Annie voiton vei tällä kertaa. Tämä olikin oma ensimmäinen kertani kentällä tänä keväänä! Oli ihanaa ratsastaa ulkona raittiissa ilmassa maneesin seinien sisällä vietetyn talven jälkeen. Hevosetkin ovat ulkona yleensä hieman virkumpia, tosin musta tuntuu että Anniesta tulee ulkona jostain syystä laiskempi. Saman ilmiön huomasin itseasiassa jo viime keväänä. Jotenkin se ei vaan liikkunut niin hyvin ulkona kuin sisällä maneesissa. Nyt Annie oli tosin jo mennyt yhden tunnin ennen mua joten saattoihan sekin vaikuttaa. Jotenkin laiskalta ja hitaalta poni kyllä hieman vaikutti vaikka normaalisti viipotetaan sen kanssa tuhatta ja sataa. Ihan hyvä tietysti että suurimmat vauhdit oli nyt pois mutta pari kertaa mietin jo että pitäisikö ottaa raippa avuksi.

Tunti oli aika perus, alkuverkkojen jälkeen mentiin pohkeenväistöjä kokorataleikkaa-tiellä. Vasemmalle sujui ihan mallikkaasti mutta oikea tuotti ongelmia, niinkuin usein ennenkin. Jotenkin Anniella on vaikea saada vasenta pohjetta läpi ja poni haluaisi vaan juosta avuilta pois. Multa loppui myös jossain vaiheessa vähän puhti kesken jostain syystä ja teki jo pari kertaa mieli luovuttaa tyystin. Vähän parempi mieli tuli kuitenkin loppulaukoista joissa poni laukkasi rauhallisesti ja suht hyvässä tahdissa. Ei ollut meidän paras päivä vaikka kiva olikin ulkona ratsastaa. Saas nähdä mitä ensi kerta tuo tullessaan.